sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Baileys tryffelit

Tämän joulun kokeilu oli Baileys tryffelit. Ja nyt todellakin oltiin kokeilevassa keittiössä.
Luin ensin useammasta blogista ohjetta ko. tryffeleiden tekoon ja kaikista löytyi samantyyppinen ohje. Jokainen blogi oli kuitenkin saanut kommentteja mahdottoman sottaisesta hommasta. Ja ei kun tuulta päin.

Suklaat ja kerma kaupasta, Baileys Alkosta ja töihin. Ja olihan suttusta. Ensimmäinen satsi oli tryffelin sisuksen massan osalta täysin mahdoton. Massasta tuli liian löysä, 10h ohjeenmukaisen huoneenlämmössä "hyydyttämisestä" huolimatta. Kylmässä se oli jollain lailla käsiteltävissä, mutta pallot levisivät välittömästi levyksi.

Käytin pakastinta apuna, jotta sain näistä jonkinlaisia palloja pyöritettyä. Suklaata oli ihan joka puolella. Taistelun tuloksena oli reilu 30 onnistunutta tryffeliä, mutta taiteilija oli lyöty ja sisuuntunut.

Joten seuraavana päivänä uudelleen. Jälleen pientä toisten blogien lukemista. Niistä ei ollut apua, sillä en halunnut makeutta lisää tryffeleihin esim. tomusokerista. Joten sovelsin itse. Lopputulos oli seuraava:

Baileys tryffelit

1 dl kuohukermaa
1 dl Baileysia
200g taloussuklaata paloina

300g 47% Fazerin tummasuklaata sulatettuna
50 g valkosuklaata sulatettuna
pienin minigrip -pussi
karkkivuokia

Keitä kuohukerma ja Baileys kattilassa nopeasti ja kunnolla. Ota kattila pois levyltä. Palastele taloussuklaa pieniksi paloiksi lasiastiaan ja kaada kuuma neste suklaan päälle. Sekoittele massaa kunnes suklaa on tasaista massaa nesteen kanssa. Vie massa välittömästi kylmään. Anna jähmettyä 2h. Massa on valmista "leivottavaksi" kun se on piparkakkutaikinan omaista lusikoitavaa massaa. Eli ei liikahdakkaan astiassa.
Nosta astia huoneenlämpöön. Laita kuppiin lämmintä vettä ja kasta pieni lusikka siihen. Ota massasta nokareita lusikalla käteen ja pyörittele massa palloiksi. Sain omasta annoksestani 84 palloa, joten aika pieniä ne saavat olla, jotta mahtuvat karkkivuokaan. Anna valmiiden pallojen olla huoneenlämmössä noin tunti jotta pinta tulee kuivemmaksi.

Sulata tummasuklaa (temperoi halutessasi) ja kasta palloja suklaaseen. Laita siis palloon hammastikku, jonka avulla voit pallot dipata suklaaseen. Nosta dipattu pallo karkkivuokaan ja anna pinnan kovettua jonkin aikaa. Sulatettu suklaa pysyy sulana ja notkeana esim. vesihauteen avulla dippauksen ajan.

Sulata valkosuklaa ja laita se minigrip-pussiin. Sulje pussi. Leikkaa yhteen alakulmaan niin pieni aukko kuin saat. Koristele tryffelit pursottaen valkosuklaata pinnalle.

Anna kovettua ainakin 2h. Säilytä valmiit tryffelit huoneenlämmössä.
Nautiskele rapsakasta & suklaisesta pinnasta ja Baileysin makuisesta pehmeästä sisuksesta. On vaivan arvoisia.

Mitä tein toisin? Keitin kovemmin, jäähdytin kylmässä välittömästi ja taloussuklaata oli 100g enemmän verrattuna muihin resepteihin.
Jos lisää suklaata, ei voi mennä pieleen ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti