Näytetään tekstit, joissa on tunniste persikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste persikka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Lauantai lasten kanssa

Olin erään lauantain lastenvahtina mökillä. Lounasta valmistettiin yhdessä. Ja hauskaa oli.

Kinkku-ananas-salamipizza ruispohjalla

Sunnuntai ruispohja -pussi
2 dl reilusti kädenlämpöistä vettä

Sekoita pohjan ainekset keskenään ja anna kohota liinan alla 30min.
Levitä pohja uunipellille.

1 iso tuubi tomaattipyrettä
1 iso pussi kinkkusuikaleita
1 pieni pussi salamisuikaleita
1 prk ananaspaloja
2 pientä pussia juustoraastetta
pizzamaustetta

Levitä pohjan päälle tomaattipyre. Levitä seuraavaksi kaikki muut täytteet, lopuksi juustoraaste ja mauste.

Paista 200 asteessa, kunnes pohja on kypsynyt ja juustokuorrute saanut ruskeaa väriä.

Nauti salaatin kera.

Hedelmäsalaatti

2 minibanaania
viinirypäleitä
1 appelsiini
1 omena
1 päärynä
1 prk persikan puolikkaita

1 prk creme vanilla

Pilko hedelmät kulhoon ja sekoita keskenään. Tarjoile vaahdotetun cremevanillan kanssa.

tiistai 12. elokuuta 2014

Iltapalaa

Minulta on pyydetty erilaisia reseptejä myös helppoihin, nopeisiin arjen välipaloihin. Tässä niistä muutama, ensin iltapalatunnelmissa.

Kreikkalainen jogurtti persikkasurvoksella

100-150g maustamatonta kreikkalaista jogurttia
persikkasurvosta
ruokalusikallinen mysliä

Olen itse varsin ihastunut Eila kreikkalaiseen jogurttiin, jota saa tällaisella persikkahillokkeella. Ajattelin päästä edullisemmin kaupassa, joten ostin 500g paketin kreikkalaista jogurttia kotiin. Teen siitä itselleni 4-5 annosta. Jogurttiin laitan blenderissa pyöräytettyä persikkasurvosta. Ja ihan vaan näön vuoksi ja ruuansulatuksen iloksi ruokalusikallinen mysliä. Nam!

Kyytipojaksi minulle kelpaa iltaisin Clipperin hauduke. Ei muuten sisällä teetä, joten tällä haudukkeella on elimistöä rauhoittava vaikutus. Tervetuloa hyvät yöunet!

Marjat kermaviilikastikkeella

Haluamasi määrä pakastemarjoja (vadelma, mustikka, mansikka)
1 prk kermaviiliä
kardemummaa
vaniljasokeria/vanilliinisokeria
sokeria/hermesetas makeutusta

Sulata pakastemarjoja hieman tarvittaessa
(VINKKI! Laita jäiset marjat rasiaan kesällä ja anna sulaa matkalla esim. rannalle)
Sekoittele kermaviili ja mausteet. Ole varovainen kardemumman kanssa. Se peittää muut maut herkästi alleen.
Kaada kastiketta marjojen päälle. Nauti!


Elovena kaurapuuroa hunajamelonilla

2,5dl vettä
1 dl kaurahiutaleita
ripaus suolaa
100g raejuustoa
hunajamelonia
kanelia

Keitä puuro paketin ohjeen mukaan. Lisää loppuvaiheessa mukaan raejuusto, mikäli haluat aamiaisestasi tuhdimman ja proteiinipitoisemman. Puuron sekaan keitetty raejuusto tekee puurosta maitomaisemman.
Annostele puuro lautaselle, lisää päälle hunajamelonin paloja ja kanelia. Nauti!