Nyt ollaankin melkoisen luovassa keittiössä. Punaiseen curryyn voi ilmeisesti laittaa melkein kaikkea, mitä jääkaapissa on, joten näin mäkin tein.
Punainen curry:
2 dl jasmiiniriisiä
5-6dl vettä
currya
suolaa
porsaan suikaleita
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
½ punainen chili
1 tomaatti
½ lime
limepippuria
mustapippuria
½ tl kalakastiketta
1½-2 tl punaista currytahnaa
öljyä
1 tl fariinisokeria
½ tlk (200 ml) kookosmaitoa
Laita riisien vesi ja suola kiehumaan kattilaan. Lisää riisit joukkoon, kun vesi kiehuu. Keitä 12 min. Mausta currylla halutessasi.
Pilko chili, valkosipulinkynsi, sipuli ja tomaatti. Halkaise lime.
Laita öljyä pannulle ja paahda punainen currytahna pannulla nopeasti. Lisää possun suikaleet ja anna kypsyä curryssa.
Lisää joukkoon sipuli, valkosipuli, chili ja tomaatti.
Mausta muutamalla rouhaisulla limepippuria ja mustapippuria.
Lisää hetken päästä mukaan myös kookosmaito, sokeri ja limen mehu sekä kalakastike.
Tsekkaa maut.
Tarjoile riisin ja salaatin kanssa. Tässä suolaisen vastakohdaksi valitsin cosmopolitan -salaattia. Lautaselle olisi sopinut myös makeahkot kirsikka/miniluumutomaatit. Mutta niitäpä ei nyt juuri ollut. Silti oli hyvää. Täytyypä tehdä joskus uusiksi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste chili. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste chili. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 4. tammikuuta 2015
lauantai 3. tammikuuta 2015
Mulligatawny eli mausteinen kanakeitto
Löysin K-resepteistä mausteisen broilerikeiton ohjeen, joka vaikutti kokeilemisen arvoiselta. Jaanpa tästä tuon reseptin teille. Tosin puolitin annoksen kaiken muun paitsi kanan osalta. Eli tässä tarjolla teille vähän proteiinipitoisempi, mausteinen, intialaiseen ja miksei ehkä thaimaalaiseenkin keittiöön sopiva, keitto.
Mulligatawny (mausteinen broilerikeitto)
2 perunaa
1 porkkana
1,5 sellerinvartta
1 sipuli
1,5 valkosipulinkynttä
½ punainen, mieto chilin palko
1 tl tuoretta inkivääriä
1 tl punaista carrytahnaa
1 tl garam masalaa
1 rkl voin makuista öljyä
½ l vettä
1 knorr fond du chef -kanafondi annos
1 kanelitanko
1 dl punaisia linssejä
300g hunaja-chilimarinoituja kanansuikaleita
½ tlk eli 100g kookosmaitoa
1 rkl hunajaa
1 rkl sitruunanmehua
½ dl tuoretta minttua (tai korianteria)
turkkilaista jogurttia keiton kanssa tarjolle..
Kuori ja pilko perunat, porkkanat, sipuli ja valkosipuli. Palastele sellerinvarret. Halkaise chili, poista siemenet ja pilko paloiksi.
Laita kattilaan öljy. Kiehauta öljyssä carrytahna, raastettu inkivääri, garam masala, sipuli, valkosipuli ja chili.
Lisää kattilaan muut kasvikset, vesi, fondi ja kanelitanko. Anna hautua 10min.
Huuhtele linssit.
Lisää kattilaan linssit ja anna hautua 10 minuuttia.
Ruskista kana paistinpannulla. Lisää kanat kattilaan. Lisää myös kookosmaito ja kiehauta.
Poista kanelitanko.
Mausta vielä hunajalla, mintulla ja sitruunanmehulla.
Tarjoile tarvittaessa vaalean leivän kanssa. Juomaksi sopii raikas sitruunavesi.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014
Tulinen kanttarellikanapasta
Syksyllä tekee mieli sieniruokia, joista kanttarelliruuat on suurta herkkua. Halusin tällä kertaa kuitenkin maukkaan, mutta kermattoman kanttarellipastan. Vain kanttarellin oma maku. Lisäksi halusin ruokaan proteiinia, jota tällä kertaa päätin ottaa kanasta. Eli nyt on itsekehitelty alusta loppuun. Kokeilkaa!
Tulinen kanttarellikanapasta (2-3annosta)
1dl tummaa täysjyväpastaa/annos
30g voita
3 dl pakastekanttarelleja (olen omani pilkkonut pieneksi 3 dl pusseihin)
1 mieto punainen chili
2 valkosipulin kynttä
muutama varsi tuoretta timjamia
valkopippuria
rock salt
mustapippuria
250g maustamatonta kanaa suikaleita
½ iso keltasipuli
Jos haluaa lisätä prot. määrää ruokaan, pastan sekaan sopii myös esim. raejuusto
Lisäksi
miniluumutomaatteja
kurkkua
Nosta pakastetut kanttarellit pöydälle pussissa.
Halkaise chili, poista siemenet ja viipaloi chili n. 5-6 osaan.
Hienonna valkosipulit veitsellä pieneksi.
Laita voi pannulle. Lisää sulaan voihin chili, timjamin oksat ja valkosipulit. Anna voin ottaa jonkin aikaa makua näistä. Nosta timjamin oksat, valkosipuli ja chili pois pannulta, kun näyttää siltä, että chili alkaa saamaan runsaasti väriä.
Lisää kanttarellit rasvan joukkoon. Nostele rasvakastiketta sienien päälle. Mausta valkopippurilla, suolalla (huom! suolan laatu) ja mustapippurilla.
Lisää kana kanttarellien joukkoon. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kypsytä kanat pannulla.
Pilko keltasipulin puolikas rouheiksi paloiksi.
Kun kanat ovat lähes kypsiä, lisää keltasipuli joukkoon. Anna kuullottua hetki.
Keitä pastaa ohjeen mukaan. Valuta ja nostele annokset lautaselle.
Nostele kanttarellikana pastan päälle, sekoita.
Lisää tarvittaessa 50g raejuustoa annokseen.
Nauti tomaatin ja kurkun kanssa.
Parhaimmillaan kanttarellikana näyttäisi olevan n. vuorokauden päästä, kun maut ovat jääkaapissa hakeutuneet paikoilleen. Lämmitä annos kanttarellikanaa, keitä annos pastaa ja nauti syksyn mausta.

Tunnisteet:
chili,
kana,
kanttarelli,
maidoton,
pasta,
tulinen,
valkosipuli
sunnuntai 10. elokuuta 2014
Täytetyt kesäkurpitsat
Täytetyt kesäkurpitsat:
2-4 kesäkurpitsaa
3 pientä (tosi pieniä) keltasipulia
1 medium salsa
1 keltainen paprika (tai jos teet kuin minä, niin vähän vajaa, koska osa meni jo salaattiin)
1 prk chilituorejuustoa
1 pss tacomausteseos
400g naudan 10% jauheliha
juustoraastetta
Halkaise kesäkurpitsat (zucchini) ja koverra sisus pois. Jätä vähän valkoista reunaa tukemaan muotoa.
Pilko sipulit ja paprika.
Paista jauheliha ja mausta ehkä noin puolikkaalla pussilla tacomausteseosta.
Lisää sipulit ja paprika. Anna vain lämmetä pikkusen, jotta paprika säilyttäisi edes pikkuisen rapsakkuuttaan.
Lisää salsa.
Lisää tuorejuusto.
Täytä kesäkurpitsat täytteellä.
Paista 225 astetta n. 25 min. 10 min ennen poisottoa, lisää juustoraaste ja anna pikkusen ruskistua.
Kuvassa ei ole juustoraastetta, koska unohdin juuston kauppaan. No, mutta menee ne näinkin. :)
VINKKI! Allekirjoittaneella oli vain 2 kesäkurpitsaa, joten täytettä jäi mielettömän paljon. Siitä voi tehdä vaikka seuraavana päivä kastikkeen perunoille tms. nopeaa ja hyvää ruokaa. Eli älkääpä heittäkö pois!!
Ja olisin itse käyttänyt tässä reseptissä chilituorejuuston tilalta maustettua Creme Fraichea, maultaan chili-paprika. Sen kanssa tarkkana, jos käytät. Yllättää tulisella maullaan sen, jolle tuote on uusi.
Chicken pocket
Elämässä on tilanteita, joista jää paljon muistoja. Niihin muistoihin liittyy tärkeitä ihmisiä, saavutuksia, juhlaa, uusia alkuja tai vaikka lomafiilistä. Usein näiden tilanteiden yhteydessä nautitaan hyvää ruokaakin.
Näin minullakin, ja ajattelin sitten fiilistellä vielä alkavan työvuoden kunniaksi yhtä tällaista minulle tärkeää hetkeä kesän varrelta.
Chicken pocket:
Kanan fileepihvejä (jos löydät melko tasapaksuja, se helpottaa paistamista)
mausteita
suolaa, pippuria
valkosipulilla maustettu oliiviöljy
oliiviöljy
salaattia
tomaattia
kurkkua
pala paprikaa
vuohenjuustoa
chilituorejuustoa
tortilla
Kuivaa pihvit ja öljyä ne molemmin puolin valkosipulin makuisella oliiviöljyllä.
Mausta ja paista kanan fileepihvit.
Pese ja pilko salaatti, tomaatti, kurkut ja paprika. Mausta suolalla (rocksalt) ja pippurilla.
Tee tortillalevystä kulho käyttäen apunasi muutamaa pientä tikkua (huom! muistuta ruokailijoita näistä tikuista, ettei tule nielastua!!). Mausta tortilla sivellen chilituorejuustoa tortillakulhon pohjalle.
Nosta salaatti kulhoon. Nosta kananfileepihvi salaatin päälle.
Lämmitä vuohenjuustoa paistinpannulla ja nosta kanan fileepihvin päälle.
Kruunaa vuohenjuusto paholaisen hillolla.
Malliannoksessa jouduin hieman mukauttamaan ajatusta tuosta annoksesta kanan fileepihvin paksuhkon olemuksen takia. Joten paloittelin kanan pieniksi ja lisäsin hillon kanan päälle.
Hyvää tuli! Hauskan näköinen kulho, kivasti ruoka esillä ja paljon makuja.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)